Ei vain lepoa vaan myös uudistumista

June 15, 2019

 

​Maanantaina kirkossamme päättyy Helluntain juhla ja siirrymme hiljalleen apostolien paastoon. Paastoa on sanottu kesäpaastoksi ja se on vuoden neljästä suuremmasta paastosta kevein. Paaston aikana noudatamme normaaleja paastosääntöjä ja jos edellisestä synnintunnustuksesta on kulunut pidempi aika niin kannattaa osallistua myös katumuksen sakramentille. 

 

Apostolien paasto päättyy Pietarin ja Paavalin juhlaan perjantaina 28.6. Silloin vietämme Haminassa seurakuntamme pääkirkon vuosijuhlaa. Perjantai-iltana on juhlavigilia ja lauantaiaamuna pieni vedenpyhitys ja liturgia. Kakkukahvit tarjotaan trapesassa ja tilaisuudessa isä Johannes Wuorlinna esittelee tuoreen runokirjansa. 

 

Kesä on lomailun ja levon aikaa mutta korostaisin samaan aikaan myös, että kesä on myös uudistumisen aikaa. Tähän uudistumiseen meitä johtaa se tosiasia, että kesän aikana meillä on aikaa miettiä asioita ja pohtia ajatuksiamme hieman pidemmän kaavan mukaan. Kun ihminen on levännyt ja rentoutunut, mieleemme syntyy uusia ja tuoreita asioita eikä ajatuksemme noudattele välttämättä samoja vanhoja polkuja. 

 

Ehkä tämän vuoksi kirkko onkin varsin oikeassa, kun se aloittaa uuden kirkkovuoden syyskuun ensimmäisenä päivänä. Niinhän mekin käytännössä teemme niin työpaikkojen kuin koulujen ja harrastuspiirien osalta. Ortodoksille inspiraation ja hengellisyyden lähde on tietenkin kirkkomme jumalanpalvelukset. Ne antavat aidon levon sielullemme ja ravitsevat mieltämme yhä uudelleen ja uudelleen. 

Nähdään kesällä kirkossa!

Please reload

VIRASTO AVOINNA

keskiviikosta perjantaihin klo 10-14, muulloin sopimuksen mukaan. 

Papin ja kanttorin vapaapäivät ovat pääsääntöisesti maanantaina ja tiistaina.

YHTEYSTIEDOT

p. 040 704 7171

VARUSKUNTAKATU 14 

45100 KOUVOLA

hamina@ort.fi

 

Y-tunnus 0242498-2

VIRKATODISTUKSET

P. 040 358 3625

keskusrekisteri@ort.fi

Avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina klo  9-12

Tästä pääset Keskusrekisterin sivuille!

LIITY POSTITUSLISTALLE

perjantaisin sähköpostiin tuleva uutiskirje mm. tulevista palveluksista