Yhdessä olemista ja tekemistä

January 13, 2018

 

Tammikuun lopussa on monta tärkeää määräpäivää. Kirkollishallitus jakaa seurakunnille peruskorjausavustuksia ja tänä vuonna haemme tukea Haminan Pietarin ja Paavalin sekä Kouvolan pyhän Ristin kirkoille. Museovirastolla on myös haku käynnissä ja suunnitelmissa mm. Kouvolan kirkonmäen kehittäminen. Helsingin hiippakuntasäätiöllä on taiteeseen ja kulttuuriin liittyvä hakuaika ja sekin päättyy tämän kuun lopussa.

 

Voimme olla tyytyväisiä, että olemme viime vuonna saaneet tukea seurakunnallemme näiden arvokkaiden kiinteistöjemme kunnossapitoon, koska oma varallisuutemme on hyvin rajallinen näiden historiallisten kohteiden huolenpidon suhteen. Vaikka emme saisi täyttä rahoitusta suunnitelmillemme niin osarahoituskin on tärkeää ja saattaa ratkaista projektin käynnistymisen.

 

Tulevalla viikolla on Ortodoksiviestin aineistopäivä. Tarvitsemme keskiviikkoon mennessä toimintapiirien ohjelmat ja suunnitelmat tulevaksi kevääksi. Aikajänne ilmoituksille on 13.2.- 25.3. Seurakuntaamme on huomioitu hyvin Ortodoksiviestissä mutta se luonnollisesti vaatii meiltä panostusta niin tapahtumien järjestämisten kuin niiden raportoinninkin suhteen. Onneksi olemme saaneet monia vapaaehtoisia tekemään vapaa-ajallaan ja joskus jopa työajallaan tekemään talkootyötä seurakuntamme hyväksi. Kiitos teille kaikille siitä!

 

Ensi kuussa seurakunnassamme aloitetaan seurakunnan tarkastus ja olemme virastolla tehneet kovasti työtä, että kaikki vaadittavat tarkastuskohteet ovat kunnossa. Tarkastus on viimeksi toimitettu 2010-luvun alussa mutta olen kovin luottavainen sen suhteen, miten mm. kirkkoherranvirastoa ja kirkkojamme on hoidettu näiden vuosien aikana. Tänä päivänä seurakunnan tarkastuksen henki ei ole se, että joku tulee syynäämään toimintaamme vaan pikemminkin auttamaan ja kehittämään yhteistä työtämme niin seurakunnan kuin hiippakuntamme tasolla.

 

***

 

Kiire on monipiippuinen juttu. On hyvä, että meillä on monia hankkeita käynnissä ja seurakunnan hyväksi tehtävä työ tuottaa tulosta. Tämä ei kuitenkaan ole seurakunnan ydintehtävä ja sen yritän erityisesti itse muistaa. Meidän rikkautemme ei ole seinissä eikä pankkitileillä vaan siinä mitä meillä on sydämessämme ja miten me suhtaudumme lähimmäisiimme.

 

Toisillemme annettu aika on arvokkainta mitä me voimme antaa. Ja se on usein se, mitä me eniten toisiltamme kaipaamme: läsnäoloa, kuuntelemista ja myötäelämistä. Emme useinkaan tarvitse valmiita vastauksia ongelmiimme vaan sitä, että joku hetken on kansamme ja huolemme. Sen jälkeen on kevyempi jatkaa matkaa.

 

Kantakaa toistenne taakkoja. Ole aidosti läsnä kun joku tulee luoksesi.

Please reload

VIRASTO AVOINNA

keskiviikosta perjantaihin klo 10-14, muulloin sopimuksen mukaan. 

Papin ja kanttorin vapaapäivät ovat pääsääntöisesti maanantaina ja tiistaina.

YHTEYSTIEDOT

p. 040 704 7171

VARUSKUNTAKATU 14 

45100 KOUVOLA

hamina@ort.fi

 

Y-tunnus 0242498-2

VIRKATODISTUKSET

P. 040 358 3625

keskusrekisteri@ort.fi

Avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina klo  9-12

Tästä pääset Keskusrekisterin sivuille!

LIITY POSTITUSLISTALLE

perjantaisin sähköpostiin tuleva uutiskirje mm. tulevista palveluksista