Search
  • isä Ville

Askelia kohti tulevaa


Tulevan vuoden talousarvio on taas työn alla. Lähtökohdaltaan budjetti on tasapainossa ja seuraavaksi neuvosto päivittää tulot ja menot vastaamaan tulevaa vuotta. Tilanne seurakunnassa näyttää hyvältä vaikka haasteita onkin aika paljon erilaisten remonttien läpiviemiseksi.

Torstaina Kouvolaan saapuu isä Ioannis Lampropoulos Ilomantsin seurakunnasta. Hän on saanut toimeksiannon kirkkokunnalta jossa hän selvittää Suomen eri seurakuntien tulevaisuutta väestöllisten ja taloudellisten lukujen valossa. Tällä kertaa kiinnostuksen kohteena on oma seurakuntamme ja hiippakuntamme. Aloitamme Sypressissä torstaina klo 17 ja kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Isä Pavel jättää tämän vuoden lopussa seurakuntamme ja siirtyy Karjalan hiippakunnan papistoon. Tällä hetkellä haku uuden papin löytämiseksi on käynnissä ja olemme toiveikkaita tilanteen suhteen. Tulevana vuonna toimitetaan seurakuntamme tarkastus ja edellisestä on aikaa jo useampi vuosi. Tiedotamme lisää asiasta kun tarkastuspäivä varmistuu.

Meillä on mukava seurakunta. Asiat ovat niin hyvin kuin epätäydellisessä maailmassa asiat voivat olla. Tämä ei ole itsestään selvyys vaan jokaisen meidän pitää omalta osaltamme rakentaa yhteistä seurakuntaa omien valintojemme kautta. Siunatkoon Jumala meitä tässä kilvoituksessa antamalle meille kärsivällisyyttä, lempeyttä ja lähimmäisen rakkautta toisiamme kohtaan!


0 views
VIRASTO AVOINNA

Kirkkoherran virasto on suljettu toistaiseksi koronavirusepidemian vuoksi. Seurakunnan työntekijät tekevät etätyötä ja ovat tavoitettavissa puhelimitse ja sähköpostitse.

Kirkkoherra Ville Kiiveri

040 962 0063

ville.kiiveri@ort.fi

Kanttori ja virastonhoitaja Kari Päivinen

040 866 7686

kari.paivinen@ort.fi

Vahtimestari Jaana Juka

040 486 5550

jaana.juka@ort.fi 

YHTEYSTIEDOT

p. 040 704 7171

VARUSKUNTAKATU 14 

45100 KOUVOLA

hamina@ort.fi

 

Y-tunnus 0242498-2

VIRKATODISTUKSET

P. 040 358 3625

keskusrekisteri@ort.fi

Avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina klo  9-12

Tästä pääset Keskusrekisterin sivuille!

LIITY POSTITUSLISTALLE

perjantaisin sähköpostiin tuleva uutiskirje mm. tulevista palveluksista